Vastuuton
Lukuiessani allaolevaa Kauppalehden verkkosivun juttua
hiukset nosevat pystyyn. Todellisuudessa on kyse totaalisesta
vastuuttonuudesta, haetaan vain taloudellista hyötyä
toisten kustannuksella. Kyseinen "Tähtisalkunhoitaja" ei
tule tekemään mitään joka edistää minkään yrityksen taikka
sen henkilöstön etuja pitkällä tähtäimellä.
Lue alla oleva:
Tähtisalkunhoitajan mieletön sijoitus
Perjantai 19.09.2008 klo 14:22 (päivitetty pe 22:23)
Markkinatilanne pörssissä on saanut sijoittajat rohkeisiin, ja lähes epätoivoisiltakin kuulostaviin tekoihin.
Rahastoyhtiö Pynin sielu ja salkunhoitaja Petri Deryng ilmoittaa syyskauden sijoittajakirjeessään käyneensä Suomessa neuvottelemassa pankista miljoonan euron lainan.
Lainansa vakuudeksi Deryng panttasi saarikiinteistönsä ja sijoituslainan kohteen, erikoissijoitusrahasto Eliten osuustodistuksen.
– Kyse on minulle isosta sijoituksesta ja lainan korko nykytasolla aiheuttaa minulle kahden vuoden aikana 120 000 euron kulun, Deryng kertoo sijoittajakirjeessään.
- Otin lainan ja tein sijoituksen kuitenkin täysin voitontavoittelumielessä ja tuottotavoitteeni on merkittävä.
Eliten salkunhoitaja vakuuttaa kuitenkin varmuuttaan riskisijoituksensa kannattavuudesta.
– Osakkeet ovat pirun halpoja, mutta se lienee itse kullekin jo ennestään selvää, Deryng sanoo.
Tosiasiassa tässä tehdään temppuja toisten riistämiseksi.
Se mitä ihmettelen eniten miten joku Suomessa toimiva pankki lähtee rahoittamaan tälläistä
keinottelijaa. Olisi nyt sentään uskonut että Soumessa toimiva pankki kuin pankki sanoisi
tälläiselle "Tähtisalkunhoitaja:lle" KIITOS EI, me emme lähde riskeraamaan omia
eikä asiakkaidemme rahoja tälläiseen keinotteluun.
Odottaisi tälläisistä lainanhakijoista rahoitustarkasuksen ojeistavan pankkeja hylkäämään
tälläiset lainanhakijat.
Ei voi olla kysymättä miten Suomen Pankki suhtautuu tälläisiin "Tähtisalkunhoitaja" lainan hakijoihin?
Entä miten Eduskunnan pankkivaltuuskunta suhtautuu "Tähtisalkunhoitaja" tyyppisiin lainan hakijoihin.
Nyt tiedetään jo yleisesti että sijoittajien vastuuttomuus on tämänhetkisen rahoituskriisin syy.
Erik Hällstén
Sunday, September 21, 2008
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment